perjantai 20. huhtikuuta 2012

Hetero, mies ja hyi


Pieni tapettirulla on täytetty piirroksilla erilaisista feministeistä, erilaisine toiveineen, ajatuksineen ja vaatimuksineen. Se nojaa hyllyä vasten ja odottaa paikkansa löytymistä. Onko feminismin paikka ulko-ovessa, makuuhuoneessa tai sittenkin kaapin oven sisäpuolella?

Rulla on matkamuisto F-pisteen tiistaiselta Helsingin ekskursiolta. Vierailimme Naisasialiitto Unionissa ja osallistuimme Helsingin sisaryhdistyksemme Vastakarvan järjestämään tasa-arvopaneeliin. Näissä tapetilla olivat epäilemättä syrjinnän kysymykset – liittyen eritoten miehiin ja heteroihin, joiden paikka feminismissä näyttää vastaavalla tavalla epäselvältä.

Vuonna 1892 perustettua Unionia on kritisoitu miehiä syrjiväksi sen pitäytyessä 1970-luvulla aloittamassaan linjassa, jonka mukaisesti ainoastaan naiset hyväksytään yhdistyksen jäseniksi. Asiasta on keskusteltu yhdistyksen sisällä, ja muutamia kertoja on myös äänestetty linjan muuttamisesta. Toistaiseksi on kuitenkin päädytty toteamaan, että naiserityiselle alueelle on tarvetta tämänkin päivän Suomessa.

Vastakarvan paneelissa taas nousi esiin, miten heterous oli saattanut toimia perusteena epätasa-arvoiselle kohtelulle. Eräskin keskustelijoista oli sukupuolentutkimuksen opintojensa alkuaikana kohdannut opetushenkilökunnan taholta epäasiallista kommentointia, ”kunnolliseksi heteroksi” leimaamista, olleessaan tietämätön DTM:stä. Toisaalta esiin tuli näkemys, että voidakseen toimia turvapaikkana yksille, on joitain myös pakosta suljettava ulos.

Mutta tarvitseeko sukupuolentutkimuksen tai feminismin yleisesti tarjota turvapaikka ja kenelle?Uhkaavatko hegemoniset subjektit feministisinä toimijoina uusintaa hierarkioita, joita feminismi pyrkii kumoamaan?

Sanoessamme jotain niiden paikasta feminismissä, tulemme itse asiassa paljastaneeksi jotain tavastamme käsittää feminismiä sekä siihen kohdistuvista odotuksistamme. Ajatellessamme feminismiä turvapaikkana, on meidän määritelmällisesti oltava jotain paossa.

Uuvuttavat sukupuolijärjestykset tietysti muodostavat keskeisen mörön. Ei ole kuitenkaan ongelmatonta vetää yhtäläisyysmerkkejä niiden ja hegemonisiksi nähtyjen identiteettien välille. On myös hankalaa osoittaa ominaisuuksia, jotka universaalisti tekisivät kantajastaan hegemonisen. Muodostavatko esimerkiksi miehisyys ja heterous hegemonisen subjektin yhdistyessään heteroseksuaalisessa transmiehessä?

Näen feminismin kuitenkin ensisijaisesti pyrkimyksenä muutokseen. Sen tulisi pyrkiä romuttamaan vallitsevia hierarkioita, joita tuotetaan essentialistisissa sukupuolikäsityksissä, kaksijakoiseen sukupuolijärjestelmään pakottamisessa ja sukupuolisegregaatiossa. En usko, että tiukat rajanvedot lopulta juurikaan edistävät näiden tavoitteiden saavuttamista.

Sen sijaan uskon naiserityisen toiminnan olevan tärkeää ja voimaannuttavaa. Naiserityisyys ei mielestäni kuitenkaan vaadi yksittäisten toimijoiden ehdotonta naisiksi identifioitumista. Ennemmin haluan ajatella sitä toimijoiden sitoutumisena pyrkimykseen pidättäytyä vallitsevien hierarkioiden uusintamisesta.

”Älä rajoitu”, toteaa yksi feministitapetin piirroshahmoista puhekuplassaan. Tapetti päätyy siivouskaapin oveen, josta se näkyy heti asuntoon sisään astuessa. Feminismin paikka on siellä, missä totutut järjestykset haastetaan. Ja siivouskaappini on järjestyksen haastamisessa suorastaan vallankumouksellinen.

F-piste kiittää Naisasialiitto Unionia ja Vastakarvaa ajatuksia herätelleestä Helsinki-päivästä!

Kia Andell

2 kommenttia:

  1. Hyvin pohdittu.
    Itseäni jaksaa ihmetyttää miten kasvavan tasa-arvon aikoina essentialistiset sukupuolikäsitykset vaikuttavat entistä voimakkaampina kaikessa mikä liittyy markkinointiin, muotiin ja vapaa-aikaan. Sukupuolisegregaatio näillä alueilla tuntuu lähinnä vain kasvaneen viimeisen vuosikymmenen aikana. Mikä on siis sukupuolijärjestyksen haastamisen kokonaistase? Olisiko vaatekaapin ovi toinen hyvä paikka feministitapetille?

    VastaaPoista