keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Nyt alkaa hanurihaaste!

YTHS:n Pylly ylös –hankkeen julisteet koristavat runsain mitoin ainakin Sirkkalan seiniä. Hanke on aloitettu positiivisten terveysvaikutusten lisäämiseksi. Julisteiden mukaan Turun yliopiston opiskelijoilla ja henkilökunnalla on paljon niska- ja hartiaseudun sekä alaselän vaivoja ja ylipainoa ja siihen liittyviä sairauksia. Oma huomioni kiinnittyy juuri ylipainoon ja ”siihen liittyviin sairauksiin”. Hanke kun ei sen suuremmin avaa, mitä nämä sairaudet ovat ja millä tavoin ne ovat juuri ylipainoon – tai läskimakkaroihin, isoihin pyllyihin ja selluliittiin – yhteydessä. Kiinnostavaa on myös se, kuinka hanke ohittaa ne ihmiset joilta (pitkäkestoinen) seisominen ei noin vain luonnistu. ”Jaksaisitko sinä seisoa yhden minuutin puolessa tunnissa” tai valita portaat, jos olet pysyvästi pyörätuolissa?

Pylly ylös –hanke toistaa ajatusta siitä, että ihmisen ulkomuoto olisi jollain tapaa aina yhteydessä tämän terveydentilaan. Ylipaino itsessään esitetään ja nähdään sairauden kaltaisena tilana, tai ainakin itseä ja muita suuresti häiritsevänä asiana. Selkävaivat, väsymys ja vyötärönympärys näyttäytyvät hankkeessa samanarvoisina haittoina.

Julisteiden kuvitus korostaa lihavuuden merkitystä terveydessä/terveydettömyydessä: kuvattuna on päärynävartaloinen, siis keski- ja alaruumiistaan tuhti, hahmo yhdessä itseensä suhteutettuna kovin pienikokoisen jakkaran kanssa. Jakkara on toisinaan takertunut hahmon pyllyyn. ”Säännöllisesti toistetut seisomisjaksot saattavat viedä vyötäröltäsi jopa neljä senttiä!”, hankkeen nettisivulla ilmoitetaan. Istumisen kerrotaan lihottavan ja lisäävän napostelua tv:n ääressä, ja: ”Vyötärön ympärys ja takamus siis pienenee, kun vähentää istumista.” Lisäksi hanke muistuttaa, että: ”Istumalla saa myös läskimakkaroita, vielä isomman pyllyn, selluliittia, huonon yleiskunnon ja sohvaperunasyndrooman.”

Läskimakkarat ja huono yleiskunto eivät käsittääkseni kulje läheskään aina käsi kädessä. On huolestuttavaa, että lihavuus esitetään yksiselitteisen negatiivisena asiana, jonain josta täytyy päästä eroon keinolla millä tahansa. Tämäkin hanke olisi kenties välittänyt viestinsä tehokkaammin, jos se olisi keskittynyt terveyteen terveyden vuoksi. Nyt itselleni tulee olo, että terveyden rinnalla yhtä tärkeänä tavoitteena on tietyn tyyppisen ulkonäköihanteen saavuttaminen. 2,5 cm vyötärönympäryksestä pois (”Tiesitkö, että eräässä tutkimuksessa ihmisiä pyydettiin käyskentelemään mainoskatkojen ajan. Energiankulutus kasvoi selvästi, napostelu väheni ja kuuden kuukauden aikana koehenkilöiden vyötärönympärys pieneni 2,5cm.”) voi toki olla jollekulle merkittävää, mutta ei se sentään terveyttä itsessään edistä.

Kenties terveyttä, hyvää yleiskuntoa ja liikunnan ilojen sanomaa voisi edistää myös antamalla kaikkien kehojen olla sellaisia kuin ne ovat? Olisi ehkä hyvinkin paljon mukavampaa kaikille, jos oma keho (ja muiden kehot!) voitaisiin nähdä riittävän hyvänä nyt, eikä vasta sitten kun muutama sentti vyötäröltä ja muutama muhkura selluliittia on pudonnut pois.
 

”Kokeile jo tänään!”

Lainaukset ja esitteet http://www.yths.fi/pylly_ylos

 

Keskivartalolihavin terveisin,
Tiina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti