perjantai 2. lokakuuta 2015

Kirja-arvostelu: Roxane Gay – Bad Feminist


F-pisteen toissaviikkoisessa uusien illassa kerroin useamman kerran pyörineellä esittelykierroksella harrastuksistani seuraavasti: ”En oikeastaan tee paljon muuta kuin luen.” Tästä voi päätellä, että tykkään kirjoista ja lukemisesta aika paljon. Tekstintäyteisten sivujen kahina karkottaa usein pahan mielen ja maailmantuskan. Jos luen jotain ikävää, korjaan asian lukemalla jotain mukavaa, tai vähintäänkin mukavan ikävää. Olenko helppo? Voi kyllä. Ja kirjojen asialla olen nytkin.

Kelataan aikaa muutama viikko taaksepäin. VMA:t olivat ohi, pyörin netissä lukemassa satunnaisia uutisia. Saatoin vilkaista paria keskustelupalstaa ja kommenttiosiota. Alkoi vituttaa. Tuskailin ja pohdin, missä olisi kirja, joka käsittelisi kevyesti, hauskasti, fiksusti, asiallisesti ja oivaltavasti ajankohtaisia aiheita feministisestä näkökulmasta. Onneksi tajusin, etten ollut vieläkään, vuoden kestäneestä innostuksesta huolimatta, lukenut monien kiittelemää Roxane Gayn esseekokoelmaa Bad Feminist (Harper Perennial).

Kirja osoittautui sataprosenttisesti juuri sellaiseksi, mitä kaipasin.

Vuonna 2014 julkaistuun teokseen on koottu haitilais-amerikkalaisen Roxane Gayn kirjoituksia, joiden versioita on aiemmin julkaistu mm. BuzzFeedissa, Salonissa, Guardianissa, The Rumpuksessa, Jezebelissa, Los Angeles Reviewissa ja American Prospectissa. Esseiden aiheet vaihtelevat lähes laidasta laitaan; tarkastelun kohteeksi joutuvat niin rodun perusteella profilointi, Sweet Valley High –kirjasarja, raiskausläppä, kilpa-Scrabble ja Roxane Gayn oma persoona. Kokoelma on jaettu muutamaan otsakkeeseen, joita ovat ”Minä”, ”Sukupuoli ja seksuaalisuus”, ”Rotu ja viihde” sekä ”Politiikka, sukupuoli ja rotu”, ja joista kunkin alle mahtuu mukava määrä esseitä. Kirjoituksissaan Gay vuorottelee kepeiden, popkulttuuripitoisten artikkelien ja piinkovan sosiokulttuurisen kommentaarin välillä. Painava ja kevyt nitoutuvat tiiviiksi, uskottavaksi kokonaisuudeksi.

Kirja oli erityisen hauskaa luettavaa juuri minulle esseiden kirjoitusajankohdan vuoksi. Tekstien julkaisuajat ja niiden esittelemät tapahtumat ovat ajoittuneet vuosille 2010-2014, ja tämä on ollut sitä aikaa, jolloin olen itse käynyt läpi ”feministisen herätyksen” ja alkanut kiinnittää enemmän huomiota yhteiskunnan vikakohtiin. Enemmistö tekstien aiheista oli minulle ennestään tuttuja, ja oli hienoa huomata, että jotkin asiat, joiden vuoksi olen itse ollut suunnilleen valmiina lähtemään barrikadeille, ovat saaneet paikan oikean kirjan sivuilta, eivät ainoastaan sosiaalisesta mediasta. Tässä mielessä kirja oli kuin minulle tehty.

Mieleistä minulle oli myös Roxane Gayn asenne. Kirjan nimestä ja ”huonosta feministiyydestään” esseeisti kirjoittaa esipuheessa seuraavasti:

“I embrace the label of a bad feminist because I am human. I am messy. I’m not trying to be an example. I am not trying to be perfect. I am not trying to have all the answers. I am not trying to say I’m right. I am just trying – trying to support what I believe in, trying to do some good in this world, trying to make some noise with my writing while also being myself. […] I am a bad feminist because I never want to be placed on a Feminist Pedestal. People who are placed on pedestals are expected to pose, perfectly. Then they get knocked off when they fuck it up. I regularly fuck it up. Consider me already knocked off.”

Tykkään siitä, että niin akateemisesta kuin fiktiivisestä työstään tunnettu professori-kirjailija-monilahjakkuus tekee heti teoksen alussa selväksi, ettei kyse ole mistään kiveen kaiverretusta ainoasta ja oikeasta totuudesta. Roxane Gay ei saarnaa, ja saa kenties juuri sen avulla puolelleen sellaisiakin henkilöitä, jotka olisivat alun perin olleet hänen kanssaan eri mieltä.

Lisäksi, kuten olen aiemminkin tässä blogissa kirjoittanut, tunnen suunnatonta riemua aina, kun akateemikot jaksavat luopua jargonistaan ja kirjoittaa yksinkertaisesti ja helposti ymmärrettävästi. (Feminismi kun nyt sattuu olemaan juttu, jonka soisi kuuluvan muillekin kuin korkeasti koulutetulle yläluokalle.) Tykkään siitä, että joku viitsii rehellisesti sanoa mokaavansa, ja mokaavansa usein. Yllä olevaan lainaukseen on helppo samaistua; itse ainakin mokaan useamman kerran päivässä. Olen satavarma, että vaikka tulen lukemaan tämän tekstin virheiden varalta noin 60 kertaa, löydän siitä joka kerta jotain korjattavaa, ja viikon päästä tajuan ilmaisseeni jonkin ajatuksen aivan väärin ja kadun koko kirjoitusta. Niin se vain menee.

Eikä Roxane Gaynkaan kirja tietenkään virheetön tai täydellinen ole. Esimerkiksi suomalaislukijalle tuskin avautuvat kaikki kirjan amerikanismit (ainakaan minulle eivät), ja ylipäätänsä teos on keskittynyt ainoastaan tuon yhden liittovaltion asioihin. Olen itse äärimmäisen kiinnostunut lukemaan tutkimusta juuri rodusta ja etnisyydestä, ja nämä aiheet ovatkin Bad Feministin keskiössä, mutta tietysti pelkästään amerikkalaisesta näkökulmasta. Tajuan toki, ettei tällaisia aiheita ole mahdollista käsitellä universaalisti ja kaiken kattavasti, mutta amerikkalaiskonteksti johtaa usein myös yleistykseen. Valitettavasti on myös todettava, ettei kirja luultavastikaan kestä kovin paljon aikaa. Vaikka olenkin nyt sitä mieltä, että esseiden ajankohtaisuus ja nykyhetken käsittely ovat ehdottomasti plussaa, epäilen, ettei kovin monia lukijoita kiinnostaa lukea 50 vuoden päästä tekstiä 25.6.2013 pidetystä senaatin istunnosta liittyen Texasin silloiseen aborttilainsäädäntöön.  

Ja vaikka yleisesti ottaen pidän Roxane Gayn tavasta kyseenalaistaa omat väittämänsä, saa juuri tämä tapa esseet vaikuttamaan ajoittain hajanaisilta ja keskeneräisiltä. Kritiikkiä tästä on esittänyt Independentissä Hannah McGill (2014), joka esittää, että tapa on seurausta internet-ympäristöstä, jossa kirjailija on enimmäkseen vaikuttanut: ”[Gay’s writing is] unapologetically raw and informal, but also paranoid, constantly arming itself for the comments section by pre-empting disagreement.” Kaikista surkeinta on kenties se, että kirjan myötä Gay on, esipuheensa vastusteluista huolimatta, nostettu sille pelätylle jalustalle, kuten todistaa Orli Matlow’n artikkeli ”Bad feminist still hasn’t read Bad Feminist” (2015). Nimensä mukaisesti artikkelissa käsitellään kirjan luomaa paradoksia, jonka mukaan henkilö, joka ei ole vielä Bad Feministiä lukenut, on automaattisesti huono feministi. Huh.

Mutta, kuten Roxane Gay kirjansa lopussa toteaa [spoiler warning]: ”I would rather be a bad feminist than no feminist at all.” Yrittäessäni olla edes vähän parempi feministi tulin lukeneeksi tämän kirjan, ja olen siitä iloinen. Toivoisin markkinoille enemmänkin Bad Feministin kaltaisia ajattelevaisia ja helppolukuisia teoksia feminismistä. Ja jos jollakulla on ehdotuksia tällaisista kirjoista suomalaisessa kontekstissa, viskatkaa tänne! :D

Emma Rantatalo

F-pisteen sihteeri, jolla on varmuuden vuoksi aina sekä lukulaite että konkreettinen kirja laukussa.

Lähteet:

Gay Roxane, 2014: Bad Feminist. New York, NY: Haprer Perennial.

Matlow Orli, 2015: Bad feminist still hasn’t read Bad Feminist [online]. Saatavissa: http://www.reductress.com/post/bad-feminist-still-hasnt-read-bad-feminist/

McGill Hannah 2014: Bad Feminist: Essays by Roxane Gay, book review: Breaking her own rules to be honest [online]. Saatavissa: http://www.independent.co.uk/arts-entertainment/books/reviews/bad-feminist-essays-by-roxane-gay-book-review-breaking-her-own-rules-to-be-honest-9683843.html

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti