perjantai 3. helmikuuta 2017

Levylautasella: Against Me! Transgender Dysphoria Blues


Against Me! on amerikkalainen pitkän linjan punkrock-bändi, jonka elinkaari ulottuu aina 1990-luvulta nykypäivään. Vuosi 2012 oli bändin historiassa erityinen taitekohta, kun Against Me!:n perustaja, laulaja/kitaristi/keulahahmo Laura Jane Grace (joka vielä silloin tunnettiin nimellä Tom Gabel) tuli Rolling Stone -lehden haastattelussa kaapista ulos transnaisena. Kaksi vuotta ulostulon jälkeen julkaistiin bändin kuudes studioalbumi, Transgender Dysphoria Blues (2014, Total Treble).  

Albumin kappaleiden tarinat ja teemat kumpuavat hyvin pitkälti Laura Jane Gracen kokemasta sukupuolidysforiasta. Erityisesti albumin avaus- ja nimikkoraita Transgender Dysphoria Blues on rankka kertomus siitä, millaista on olla väärässä kehossa ja miten muut ihmiset reagoivat tähän: erinäiset keholliset piirteet muistuttavat kappaleen henkilöä siitä sukupuolesta, johon hänet on syntymässään määritelty, ja muut ihmiset näkevät edessään ainoastaan ällöttävän hintin. Soittimien rujot soundit ja Gracen lauluäänen jatkuva vaihtelu raa’an ja puhtaan välillä tukevat kappaleen tarinaa entisestään; musiikilliset elementit reflektoivat raakuudessaan kokemusta sukupuolidysforiasta. Myös musiikillisesti dynaaminen, karkeaa tarinaa kertova True Trans Soul Rebel on kappale, joka liittyy vahvasti albumin transteemaan.

Musiikillisesti albumi sijoittuu pääosin punkrockiin. Kappaleiden musiikillinen aines koostuu säröefektein varustetuista sähkökitaroista, sähköbassosta, rummuista, laulusta, ja osassa kappaleista kuultavissa olevasta akustisesta kitarasta. Yksi sana, jolla albumin musiikillista puolta voisi kenties parhaiten kuvata, on kontrasti. Kontrastia on havaittavissa hyvin monissa eri aspekteissa, esimerkiksi siinä, että lähestulkoon jokainen kappale on kirjoitettu duuriin, kun taas kappaleiden sanoitukset ovat hyvin bluesia. Albumilla on tempoltaan sekä rivakoita kappaleita (hyvänä esimerkkinä tästä albumin kenties energisin kappale, Drinking With The Jocks) että rauhallisempia, jopa enemmän popmusiikkiin päin nojaavia kappaleita (esim. Two Coffins). Myös Laura Jane Gracen lauluääni venyy aina rajusta, säröisestä äänestä hyvin puhtaaseen. Musiikin puolesta albumi tarjoaakin mielekästä kuunneltavaa monelle, niin rajummasta meiningistä että pehmeämmästä musiikista nauttiville. 

Transgender Dysphoria Blues on uniikki albumi. Sen pääteemat, sukupuolidysforia ja trans, ovat aiheita, joita ei ole toistaiseksi paljoa kuultu undergroundin ja queercoren ulkopuolella. Musiikillisten kontrastien ja monimerkityksellisten ja -tasoisten sanoituksien ansiosta albumi kestää suurempaakin kulutusta. Tarttuvan rouhea kitarointi, Laura Jane Gracen anteeksipyytelemätön ääni, ja kappaleiden tarinat antavat kuulijalleen paljon.



 - Anniina Kauppinen